| Sosiaalialan kehittäminen on
prosessi, johon kuuluvat seudullinen, maakunnallinen
ja alueellinen kehittämistyö sekä jatkossa yhä
laajemmin myös kansainvälinen yhteistyö.
Kansallinen sosiaalialan kehittämishanke käynnistyi
Itä-Suomen maakunnissa vuoden 2004 aikana.
Itä-Suomen alueellinen johtoryhmä on määritellyt
kehittämishankkeen painopisteiksi alueella
seuraavat:
Palvelurakenteiden uudistamisessa seudullinen,
maakunnallinen ja alueellinen yhteistyö ovat
tärkeitä ulottuvuuksia. Tavoitteena on myös yhä
toimivampi julkisen sektorin, yksityisten
palveluntuottajien ja järjestöjen välinen
yhteistyö. Kehittämistyön vahvistamiseksi tärkeää
on kehittämistyön systemaattinen organisointi
sosiaalialan kehittämisyksiköihin, hankkeisiin ja
luontevaksi osaksi kuntien perustyötä.
Sosiaalialan
tietoteknologian ja hyvinvointiteknologian
soveltamiseen ja kehittämiseen liittyy laaja kirjo
erilaisia kehittämisen tarpeita ja
kehittämistyötä, joita on lähemmin kuvattu näillä
nettisivuilla tietoteknologian sisältöalueen
kohdalla.
Sosiaalityön kehittämiseen ja sosiaalityön
osaamisen turvaamiseen kuuluu henkilöstön
saatavuuteen, osaamiseen ja sosiaalityön
ammatillisuuden kehittämiseen liittyviä
ydinasioita. Lisäksi tähän kokonaisuuteen kuuluvat
sosiaalityön sisällölliset, toimialueisiin
kuuluvat, koulutukseen sekä työmenetelmiin
liittyvät kehittämiskohteet. Työtä on kuvattu
lähemmin näillä nettisivuilla sosiaalityön
sisältöalueen kohdalla.
|