Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
,

etusivulle



| Kehittämistyö | Tietotekniikka |

Sosiaalihuollon tiedonhallinta 

Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus on vahvasti mukana sosiaalialan tiedonhallinnan kehittämisessä sekä alueellisella että kansallisella tasolla. ISOlla on merkittävä valtakunnallinen rooli Sosiaalialan tietoteknologiahankkeen (Tikesos) toteuttajana yhdessä Kuntaliiton ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Hanke on ollut käynnissä vuodesta 2005 ja se päättyy vuoden 2011 lopussa. Tikesos on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnoima hanke, mutta vuonna 2011 sen toimeenpanoa organisoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen perustettu Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon operatiivisen ohjauksen yksikkö Oper. 

Tikesos-hankkeessa rakennetaan kansallista pohjaa asiakastiedon sähköiselle hallinnalle, säilytykselle ja hyödyntämiselle sosiaalialalla. Yksi keskeisistä työvälineistä tietoteknologian tehokkaassa hyödyntämisessä on kokonaisarkkitehtuurimenetelmä. Sen avulla kuvataan sosiaalihuollon palvelut ja palveluprosessit sekä niissä tarvittavat keskeiset tiedot. Toiminnan ja tietojen kautta suunnitellaan tietotekniikan hyödyntämistä sekä järjestelmien että teknologian näkökulmista. Kokonaisarkkitehtuurin ideana on kehittää tiedonhallintaa ja tietotekniikan hyödyntämistä substanssin omista ydintoiminnoista käsin.

Kevättalvella 2011 eduskunnassa hyväksytty laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta korostaa kokonaisarkkitehtuurimenetelmän käyttöä organisaatioiden tiedonhallinnan välineenä. Julkisen hallinnon organisaatioille asetetaan laissa velvoite kuvata oma kokonaisarkkitehtuurinsa. Tikesos-hankkeessa pyritään ennakoimaan tätä eteen tulevaa haastetta käyttämällä kokonaisarkkitehtuurimenetelmää sosiaalihuollon toiminnan, tietojen, tietojärjestelmien ja teknologian kuvaamisessa. Sosiaalihuollon kansallinen kokonaisarkkitehtuuri (SOKKA) sisältää elementtejä, joita kunnat ja muut sosiaalihuollon toimijat voivat hyödyntää omissa arkkitehtuurikuvauksissaan ja tiedonhallinnan kehittämisessä. 

Hankkeella tavoitellaan nykyistä parempaa sosiaalihuollon asiakastietojen hyödynnettävyyttä. Hyödynnettävyys koostuu asiakastietojen yhtenäisyydestä ja saatavuudesta. Yhtenäisyyttä tavoitellaan määrittelemällä asiakasasiakirjoille kansallisesti yhtenäiset tietosisällöt ja tietorakenteet. Yhdenmukaisella tavalla rakenteistettu tieto on jaettavissa ja hyödynnettävissä kaikkialla, missä sosiaalihuollon palvelunantajat sitä tarvitsevat. Tietojen hyödyntäminen edellyttää myös niiden joustavaa valtakunnallista saatavuutta. Erityinen haaste on toteuttaa asiakastietojen ajantasainen saatavuus tietoturvallisesti ja niin, että asiakkaan oikeudet yksityisyyden suojaan on kehittämisen perusta. Tähän pyritään kansallisesti toteutetun sähköisen arkiston ja siihen liitettävien tietojärjestelmäpalvelujen avulla. 

Kansallisessa kehittämisessä on ISOn lisäksi mukana myös muuta itäsuomalaista osaamista. Tärkeänä yhteistyökumppanina on Itä-Suomen yliopisto, jossa toimii Suomen ainut sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon maisteriohjelma. Myös tietojenkäsittelytieteen alalla on vuosien yhteistyön aikana syntynyt merkittävää osaamista sosiaalihuollon tiedonhallinnan erityiskysymyksissä. Itäsuomalainen yhteistyö perustuu siten vahvaan asiantuntemukseen. Keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat tietysti myös itäsuomalaiset kunnat ja kuntayhtymät sekä sosiaalihuollon ohjelmistoja tuottavat yritykset. Sosiaalihuollon valtakunnallista KanSa-arkistoa suunnitellaan myös yhteistyössä KELAn kanssa.

Myös Tikesos-hankkeen jälkeen Itä-Suomessa pyritään hyödyntämään syntynyttä tiedonhallinnan osaamisverkostoa. Kehittämisen painopistettä siirretään asiakastietojen hyödynnettävyyden kehittämisestä kohti tietoon perustuvaa päätöksentekoa sosiaalihuollon johtamisessa. Jo tehtyä työtä voidaan hyödyntää ja jalostaa palvelemaan sosiaalihuollon vaikuttavuuden arvioinnissa ja vertailukelpoisen tiedon välittämisessä johtamisen tueksi.