Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
,

etusivulle



| Kehittämistyö | Sosiaalityö |

Sosiaalityö

Sosiaalityö on haasteellista arjen muutostyötä ja asiakkaan auttamista monimutkaisissa ongelmissa. Ratkaisuja sosiaalityön haasteisiin etsitään uudenlaisista työmalleista ja työjaoista. Rohkeita ratkaisuja tarvitaan myös palvelu- ja kehittämisrakenteiden saamiseksi sosiaalityön tueksi. Jotta sosiaalityö olisi houkuttelevaa myös tulevaisuudessa, tarvitaan tekoja työolojen ja työntekijöiden jaksamisen edistämiseksi.

ISO- alueen voimavara on sosiaalityön käytännön ja tutkimuksen yhteistyö. Itä-Suomen yliopisto kouluttaa sosiaalityöntekijöitä. Sosiaalityön käytännön opetuksen yhteistyötä yliopiston kanssa lujitetaan luomalla kumppanuusperustainen itäsuomalainen yliopistollisten opetussosiaalikeskusten verkosto. ISO toimii myös välittävänä kumppanina mm. yliopiston maisterikoulutushankkeissa. Kuopion yliopistolla on ollut ISO-yhdistyksen hallituspaikka alusta alkaen.

ISOn työryhmät tarjoavat vertaistukea ja vaikuttamistyötä sekä välittävät sosiaalityön hyviä käytäntöjä. Sosiaalityön työkokouksia on järjestetty yhteistyössä mm. Itä-Suomen AVIn ja Itä-Suomen yliopiston kanssa eri maakunnissa. Erityisenä painoalueena jatkaa aikuissosiaalityö. Joka toinen vuosi järjestetään Itä-Suomen sosiaalityön päivät. Lue lisää sosiaalityön asiantuntijaverkostoista

Etelä-Savon sosiaalityön foorumi
Foorumi jatkaa ESSKEn kehittämistyön perinnettä. Se kokoaa sosiaalityöntekijät ja tutkimuksen ja koulutuksen edustajat yhteiseen keskusteluun ja kehittämiseen kerran-pari vuodessa. Maakunnallinen foorumi pyrkii vahvistamaan sosiaalityön identiteettiä sekä innostamaan ja vahvistamaan työntekijöitä uudistuvissa työn ja rakenteiden prosesseissa. Foorumin työmuotoja ja tavoitteita arvioidaan vuoden 2010 aikana.


ISO kutsuu maakunnallisen Aikuissosiaalityön työkokouksen koolle kaksi- kolme kertaa vuodessa. Työkokous pidetään eri puolilla maakuntaa. Kutsuvan kunnan edustajien kanssa kootaan päivän teemat ja ohjelma ja isäntäkunta vastaa työkokouksen puheenjohtajuudesta. Vuoden 2010 työkokoukset pidetään Joroisissa ja Pieksämäellä. Työkokouksen työtapoja tarkastellaan Pieksämäen työkokouksessa.

ISOn ja Kasteen kutsumana Etelä-Savossa toimii sekä lapsiperheiden sosiaalityön foorumi että vanhustyön foorumi (asiantuntijatyöryhmät esitelty lastensuojelun ja vanhustyön nettiosioissa)

Pohjois-Savon aikuissosiaalityön verkosto
Verkosto kokoontuu vertaistuen ja tiedon jakamisen merkeissä. Ryhmä tuottaa alueen sosiaalityön työyhteisöille ajankohtaista aikuissosiaalityön tietoa seminaarien tai vastaavien muodossa. Ryhmään kuuluu kunnissaan aikuissosiaalityöstä vastaavat henkilöt. Tietoa ryhmästä kehittämispäällikkö Anne Aholaiselta (pdf)