|
ISO on ollut mukana kokoamassa maakunnallisia,
moniammatillisia päihdetyön kehittämisverkostoja,
joita tällä hetkellä toimii kolme: Etelä- ja
Pohjois-Savon maakuntien alueilla yhteinen,
Pohjois-Karjalassa sekä Kainuussa.
Kehittämisverkostoilla on kaikissa maakunnissa
tärkeä rooli päihdetyön kehittämisen kannalta niin
nykytilanteen hahmottamisessa kuin myös
tulevaisuuden linjausten luomisessa.
Maakunnissa on päihdetyön kehittämiseksi
meneillään useita kehittämishankkeita tai
hankekokonaisuuksia.
Hankkeena alkanut Kuopion seudun
päihdepalvelusäätiö toimii nyt vakinaisena
rakenteena, jossa toteutuu kuntien ja järjestöjen
yhteistoiminta.
ISO on koordinoinut Pohjois- ja Etelä-Savon
maakunnissa toteutettavaa STM:n rahoittamaa
päihdetyön oppimisympäristöhanketta. Sen avulla
halutaan vahvistaa päihdealan vetovoimaisuutta ja
siten parantaa työntekijäsaatavuutta alalla.
Alueen kuuden päihdetoimintayksikön kanssa on
luotu työelämälähtöistä opiskelijaohjausmallia.
Samalla on kehitetty yksikköjen
perehdytyskäytäntöjä sekä mentoroinnin
mahdollisuuksia ja keinoja. Hanketta on toteutettu
koulutuspainotteisesti yhdessä Mikkelin
ammattikorkeakoulun ja DIAK Itä -yksikön kanssa.
Kuopion Päihdepalvelusäätiössä ja Tuustaipaleen
kuntoutumiskeskuksessa pilotoidaan myös
osaamiskartoitukset yhdessä ISOn ja oppilaitosten
kanssa.
ISO-alueella on meneillään lukuisia päihde- ja
mielenterveyshankkeita. Päihdetyön muutokseen
pyritään vastaamaan huomioimalla muuttunut
päihteiden kulutus, toimintaympäristön muutokset
sekä uudet asiakasryhmät päihdetyön
asiakaskentässä. Osa hankkeista kehittää
puolestaan päihdetyön sisältöjä sekä uusia
menetelmiä ja työvälineitä.
Päihde- ja mielenterveyden yhteisissä
kehittämishankkeissa keskitytään palvelurakenteen
turvaamiseen ja uudistamiseen sektori- ja
alueellisia rajoja ylittämällä ja
toimintakulttuuria ja työn sisäisiä rakenteita
uudistamalla. Vakavana tavoitteena on muuttaa
päihde- ja mielenterveystyön ajattelun ja
toiminnan lähtökohtia sekä luoda uudenlaista
yhteiskunnallista arvoperustaa päihde- ja
mielenterveyden alalle.
|