Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
,

etusivulle



| Kehittämistyö |

Kehittämistyö

Toiminta 2011
ISO-työ tähtää alan osaamisen edistämiseen. Myös itäsuomalaisten osallisuutta ja hyvinvointia vahvistetaan. Linjakas viestintä ja dialoginen strategiatyö ovat tässä avainasemassa. Tänä vuonna keskeiset kehittämistyön teemat ovat tietojohtaminen, nuoriso- ja aikuissosiaalityö ja ikäosaaminen.

Käytäntölähtöinen ja tutkimuksellinen kehittämistyö merkitsee monipuolisia ja toimivia yhteyksiä sosiaalialan käytännön työelämän sekä koulutus- ja tutkimustahojen kanssa. Itä-Suomen yliopisto ja alueen korkeakoulut ovat avainkumppaneitamme - toisen asteen koulutustahoja unohtamatta.

Teemme ISOssa parhaamme, että itäsuomalaisten sosiaali- ja terveysalan johtajien ääni kuuluu jatkossa myös mahdollisessa valtakunnallisessa sosiaalialan johtamisen kehittämisverkostossa, jossa yhteistyökumppaneitamme ovat esimerkiksi STM ja Innokylä.

Lakiuudistuksista ajankohtaisia ovat sosiaalihuoltolain uudistaminen sekä ns. järjestämislakia valmistelleen työryhmän raportin kommentointi sekä siihen liittyvät jatkotoimet. Uusi terveydenhuoltolaki astui voimaan 1.5.2011. Olemme mukana pohtimassa yhteistyötä perusterveydenhuollon yksiköiden kanssa.

Kaste I -ohjelma (STM) hankkeineen etenee Itä-Suomessa ISOn tuella. Lue lisää (ajankohtaista -sivulta).

Yhteistyö muiden osaamiskeskusten kanssa on tärkeää. Valtakunnalliset osaamiskeskuspäivät ovat aina elämys. Viime vuonna ne järjestettiin ISOn toimesta Kuopiossa ja tänä vuonna kokoonnumme juhlistamaan keskusten 10-vuotista taivalta Helsinkiin.

Merkittävää verkostotyötä tehdään jatkuvasti eri puolilla toiminta-aluetta kokouksissa, seminaareissa ja hankkeissa. Työn tulokset näkyvät myös ISOnetissä.

Tule mukaan innostumaan yhteisestä uudistamisesta!